Aattoaamu valkeni hiljaisena ja rauhallisena. Milla ja Matias heräsivät yhtä aikaa, aivan kuin joku olisi kuiskannut heidän korvaansa, että NYT oli se erityinen päivä. He hyppäsivät sängyistään ja juoksivat olohuoneeseen, jossa edellisillan leipomusten tuoksut leijuivat vielä ilmassa. Äiti ja isä istuivat jo sohvalla höyryävät glögimukit käsissään. “Hyvää joulua!” äiti huikkasi. “Hyvää joulua!” lapset vastasivat, mutta heidän mielessään pyöri jo yksi asia. Tai oikeastaan yksi henkilö, nimittäin Joulupukki. “Tuleekohan se jo pian?” Matias kysyi ja kurkisti heti ikkunan taakse. “Se voi tulla milloin vain” , isä vastasi salaperäinen pilke silmissään. Aamu jatkui rauhallisena. Joululaulut soivat hiljaa taustalla, kuusen kynttilät tuikkivat, ja piparit maistuivat erityisen hyviltä juuri sinä päivänä. Mutta kaiken aikaa Milla ja Matias juoksivat vuorotellen ikkunaan kurkistamaan, joko ulkona näkyisi jotakin. “Siellä liikkuu jotain!” Milla henkäisi yhtäkkiä. He painoivat kasvonsa vasten l...

Keittiössä tuoksui jo aamusta asti lupaavalta: ripaus kanelia, aavistus piparkakkumaustetta ja uunista kantautuva lämmin, paahteinen aromi. Milla ja Matias olivat vetäneet essut päälleen ja seisoivat vierekkäin jakkaroilla, jotta ylettyivät kunnolla työtasolle. Äiti oli luvannut, että tänään he valmistaisivat yhdessä jouluruokia. ”Ensimmäiseksi tehdään lanttulaatikko” , äiti ohjeisti ja ojensi lapsille suuren kulhon. “Minä voin sekoittaa!” Matias ilmoitti innokkaana ja tarttui kauhaan vähän liiankin voimakkaasti. Taikinaa roiskahti kulhon reunalta pöydälle. “Ei haittaa” , äiti naurahti, ”joulukeittiössä saa tulla vähän sotkua.” Seuraavaksi he valmistivat porkkanalaatikkoa. Matias sai vastuun raastamisesta, mikä osoittautui yllättävän hauskaksi. Porkkanaa lensi välillä villisti ympäriinsä, mutta suurin osa päätyi kuitenkin kulhoon. Milla puolestaan tasoitti laatikon pinnan lusikalla ja piirsi siihen koristeellisen aaltokuvion. “Taiteilija työssään” , äiti kehui, ja Milla hymyili ylpe...

Milla ja Matias pukivat päälleen lämpimät takit ja kaulahuivit, sillä he tiesivät, että tänään heillä olisi tärkeä tehtävä. Eteisen pöydällä odotti paperiin kääritty joulukukka — punainen joulutähti, jonka lehdet hehkuivat kuin pienet joulun liekit. He olivat valinneet sen yhdessä äidin kanssa. “Lähdetäänkö viemään kukka perille?” äiti kysyi ja ojensi Millalle pakkasen varalta paketoidun kukan. “Joo, mennään!” vastasivat Milla ja Matias yhteen ääneen. He kävelivät lumista tietä pitkin kohti mummon pientä, punaista taloa. Lumi narskui askelten alla ja ilmassa leijui jouluinen odotus. Matias kantoi vuorostaan ylpeänä kukkaa, kuin suurta aarretta. “Mummo varmaan ilahtuu ihan hurjasti” , Milla sanoi hymyillen. “Ehkä se laittaa sen keittiön pöydälle” , Matias arveli, “tai ikkunalle, että naapuritkin näkevät.” Kun he saapuivat mummolan pihalle, kirkkaat lyhdyt valaisivat hämärtyvää talvi-iltaa ja ikkunoista näkyi pehmeä valonvälke. Milla koputti oveen, ja hetken päästä ovi avautui. “No mu...

Ilta oli jo hämärtynyt, kun Milla ja Matias kulkivat äidin rinnalla kohti metsän reunaa. Äiti kantoi olallaan kassia, jossa oli talipalloja, kauralyhteitä, siemeniä ja pieni pussi pähkinöitä metsäneläimille. “Tietääköhän oravat, että tämä on oikea joululahja?” Matias pohti. “Totta kai” , Milla sanoi, “ne ovat varmaan jo odottaneet meitä!” Äiti hymyili heidän takanaan. “Eläimilläkin on oma joulunsa, ja me voimme auttaa tekemään siitä vähän paremman.” He saapuivat ensimmäiselle pysähdyspaikalleen: suuren kuusen alle, jossa puiden oksat muodostivat suojaisan katon. Milla ripusti talipallon oksaan ja Matias ripotteli pähkinöitä puun juurelle. “Tähän ainakin pikkulinnut löytävät” , äiti totesi. Samassa jostain yläoksalta kuului hento ”titityy” , aivan kuin talitintti olisi laulanut heille kiitoksen. He jatkoivat polkua eteenpäin syvemmälle metsään ja löysivät pienen avoimen kohdan. Milla nosti laukusta kauralyhteen ja asetti sen varovasti maahan. “Tämä on jänöille” , hän sanoi ylpeänä. “Ja...

Lumi narisi pehmeästi Millan ja Matiaksen saappaiden alla, kun he kävelivät äidin ja isän vierellä kohti kirkon suuria puuovia. Ikkunoista loisti lämmin valo, ja sisällä kaikui hiljainen puheensorina. “Tänään lauletaan kauneimpia joululauluja” , äiti hymyili ja puristi lapsia käsistä. He astuivat sisään. Kirkon penkit olivat jo melkein täynnä, mutta he löysivät itselleen paikat, joilta näki hyvin alttarin vierelle pystytettyyn suureen, koristeltuun kuuseen. Kuusen oksilla kimaltelivat kynttiläketjut, ja niiden valo sai koko kirkon näyttämään taianomaiselta. Milla istahti lähemmäs äitiä ja silmäili lauluvihkoa. “Toivottavasti lauletaan ‘Sylvian joululaulu’” , hän kuiskasi. “Ja ‘Joulupuu on rakennettu’!” Matias lisäsi innoissaan. Pian ensimmäinen laulu alkoi. Milla hyräili hiljaa, mutta Matias lauloi täysillä — niin kovaa, että isä meinasi purskahtaa nauruun. Isä silitti Matiaksen päätä rohkaisevasti. Äänten yhteinen humina sai penkit värähtelemään hennosti, aivan kuin lempeä talvinen a...

Oli joulusiivouksen aika. Milla ja Matias seisoivat huoneensa ovella kuin tutkimusretkeläiset, jotka olivat saapuneet villiin viidakkoon. Lattialla lojui leluja, kirjoja ja puoliksi rakennetun lego­kaupungin rauniot. “Me pystytään tähän” , Milla sanoi päättäväisesti ja laittoi hiuksensa saparoille. “Joo… vaikka näyttääkin vähän siltä kuin tontut olisivat räjäyttäneet pajansa täällä” , Matias mutisi virnistäen. He päättivät aloittaa lelulaatikosta. Matias keräsi autot ja dinosaurukset, Milla pehmolelut ja nuket. Välillä he löysivät jotakin yllättävää – kuten Millan vanhan helmikorun. “Tämä on ollut hukassa varmaan vuoden!” Milla henkäisi. “Ja katso!” Matias sanoi nostaen esiin pienen vihreän legoukon, “tämä on se, jota etsittiin viime jouluna!” Löytöretket hidastivat siivousta, mutta tekivät siitä myös paljon hauskempaa. Kun pölyt oli pyyhitty ja tavarat asetettu paikoilleen, huone alkoi näyttää siltä kuin joku olisi vaihtanut sen uuteen. He imuroivat ja luuttusivat vielä lattian ja ...

Lammen jää oli sileä kuin lasi, ja aamuauringon säteet kimaltelivat sen pinnalla kuin pienet timantit. Milla ja Matias kulkivat isän kanssa luistimet olallaan, posket jo valmiiksi punaisina pakkasen nipistyksistä. “Tämä on täydellinen päivä luistelemiselle” , isä totesi tyytyväisenä, “ei tuule yhtään.” “Ja jää näyttää superliukkaalta!” Matias intoili ja kiirehti sitomaan nauhojaan. He istahtivat lammen reunalle, ja isä auttoi Millaa kiristämään luistimet sopiviksi. Kun kaikilla oli luistimet jalassa, he nousivat ylös ja astelivat varovasti jäälle. Ensimmäiset liu’ut tuntuivat jännittäviltä, mutta pian jalat muistivat, miten jää kantoi ja liukui kevyesti. “Kilpaillaanko tuonne kaisloille asti?” Matias ehdotti, ja ennen kuin kukaan ehti vastata, hän oli jo vauhdissa. Milla ja isä lähtivät perään. Isä liukui pitkillä, tasaisilla potkuilla, mutta antoi lasten voittaa. Milla saavutti Matiaksen viime hetkellä, ja he saapuivat yhtä aikaa kaislojen viereen. ”Tasapeli!” he hihkaisivat. He ja...