Ilta oli jo hämärtynyt, kun Milla ja Matias kulkivat äidin rinnalla kohti metsän reunaa. Äiti kantoi olallaan kassia, jossa oli talipalloja, kauralyhteitä, siemeniä ja pieni pussi pähkinöitä metsäneläimille. “Tietääköhän oravat, että tämä on oikea joululahja?” Matias pohti. “Totta kai”, Milla sanoi, “ne ovat varmaan jo odottaneet meitä!” Äiti hymyili heidän takanaan. “Eläimilläkin on oma joulunsa, ja me voimme auttaa tekemään siitä vähän paremman.” He saapuivat ensimmäiselle pysähdyspaikalleen: suuren kuusen alle, jossa puiden oksat muodostivat suojaisan katon. Milla ripusti talipallon oksaan ja Matias ripotteli pähkinöitä puun juurelle. “Tähän ainakin pikkulinnut löytävät”, äiti totesi. Samassa jostain yläoksalta kuului hento ”titityy”, aivan kuin talitintti olisi laulanut heille kiitoksen. He jatkoivat polkua eteenpäin syvemmälle metsään ja löysivät pienen avoimen kohdan. Milla nosti laukusta kauralyhteen ja asetti sen varovasti maahan. “Tämä on jänöille”, hän sanoi ylpeänä. “Ja ehkä kauriille”, äiti lisäsi, “ne etsivät talvella ruokaa joka päivä.” “Tämä on metsän joulupöytä”, Matias julisti lisäten lyhteen viereen pähkinöitä ja auringonkukansiemeniä. “Ja kaikki ovat kutsuttuja”, Milla lisäsi. “Se on kyllä komea”, äiti ihasteli. Kun kaikki eläinten lahjat oli jaettu, he seisoivat hetken hiljaa ja kuuntelivat metsää. “Luulen, että eläimet ovat jo tulossa”, äiti kuiskasi. “Ehkä ne odottavat, että me lähdemme”, Matias sanoi hiljaa kurkkien joko jonkun puun takaa olisi jo näkynyt jänis tai orava. Kun he lopulta kääntyivät takaisin polulle, Milla katsoi vielä kerran taakseen. “Hyvää joulua, metsän väki”, hän kuiskasi. “Hyvää joulua”, Matias toisti. Ja niin he kulkivat takaisin kotiin, lämmin tunne rinnassaan, siitä, että he olivat jättäneet metsään pienen ripauksen joulun hyvyyttä.
🩷 HANNA
Kommentit
Lähetä kommentti