Lammen jää oli sileä kuin lasi, ja aamuauringon säteet kimaltelivat sen pinnalla kuin pienet timantit. Milla ja Matias kulkivat isän kanssa luistimet olallaan, posket jo valmiiksi punaisina pakkasen nipistyksistä. “Tämä on täydellinen päivä luistelemiselle”, isä totesi tyytyväisenä, “ei tuule yhtään.” “Ja jää näyttää superliukkaalta!” Matias intoili ja kiirehti sitomaan nauhojaan. He istahtivat lammen reunalle, ja isä auttoi Millaa kiristämään luistimet sopiviksi. Kun kaikilla oli luistimet jalassa, he nousivat ylös ja astelivat varovasti jäälle. Ensimmäiset liu’ut tuntuivat jännittäviltä, mutta pian jalat muistivat, miten jää kantoi ja liukui kevyesti. “Kilpaillaanko tuonne kaisloille asti?” Matias ehdotti, ja ennen kuin kukaan ehti vastata, hän oli jo vauhdissa. Milla ja isä lähtivät perään. Isä liukui pitkillä, tasaisilla potkuilla, mutta antoi lasten voittaa. Milla saavutti Matiaksen viime hetkellä, ja he saapuivat yhtä aikaa kaislojen viereen. ”Tasapeli!” he hihkaisivat. He jatkoivat luistelemista ristiin rastiin lammen pinnalla. Milla teki pieniä piruetteja ja nosti kädet ylös kuin oikea taitoluistelija. Matias yritti matkia, mutta päätyi pyörähtämää naurun saattelemana pepulleen. “Ei sattunut!” hän ilmoitti heti ja nousi ylös kuin mestari. Isä näytti heille, miten tehdään kauniita kaaria ja nopeita pysähdyksiä. Jää rahisi mukavasti luistimien alla, ja kylmä ilma tuntui raikkaalta heidän poskillaan. Hetken luisteltuaan he istuivat jään reunalle ja isä otti laukustaan termospullon ja kaatoi kolme mukillista kuumaa mehua. “Tämä on paras tapa viettää talvipäivää”, Milla huokaisi tyytyväisenä. Isä nyökkäsi, “teidän kanssanne jokainen päivä on paras.” Hörpättyään mehunsa he liukuivat vielä muutaman kierroksen, ennen kuin suuntasivat kotiin luistimet kainalossa ja sydämet täynnä talvipäivän tuomaa onnellisuutta.
Kommentit
Lähetä kommentti