Oli joulusiivouksen aika. Milla ja Matias seisoivat huoneensa ovella kuin tutkimusretkeläiset, jotka olivat saapuneet villiin viidakkoon. Lattialla lojui leluja, kirjoja ja puoliksi rakennetun legokaupungin rauniot. “Me pystytään tähän”, Milla sanoi päättäväisesti ja laittoi hiuksensa saparoille. “Joo… vaikka näyttääkin vähän siltä kuin tontut olisivat räjäyttäneet pajansa täällä”, Matias mutisi virnistäen. He päättivät aloittaa lelulaatikosta. Matias keräsi autot ja dinosaurukset, Milla pehmolelut ja nuket. Välillä he löysivät jotakin yllättävää – kuten Millan vanhan helmikorun. “Tämä on ollut hukassa varmaan vuoden!” Milla henkäisi. “Ja katso!” Matias sanoi nostaen esiin pienen vihreän legoukon, “tämä on se, jota etsittiin viime jouluna!” Löytöretket hidastivat siivousta, mutta tekivät siitä myös paljon hauskempaa. Kun pölyt oli pyyhitty ja tavarat asetettu paikoilleen, huone alkoi näyttää siltä kuin joku olisi vaihtanut sen uuteen. He imuroivat ja luuttusivat vielä lattian ja vaihtoivat sänkyihin jouluiset pussilakanat, joissa oli porojen ja lumihiutaleiden kuvia. Matias ravisti peiton ilmaan niin voimakkaasti, että se lähes nieli hänet sisäänsä. “Varo, tai näytät kohta itse ihan porolta”, Milla nauroi. Kun kaikki oli valmista, Milla asetti ikkunalaudalle vielä punalakkisen tonttukoristeen, jonka he olivat ostaneet joulumarkkinoilta. Matias puolestaan sytytti pöydälle pienen paristokynttilän, joka antoi huoneelle pehmeän, lämpimän hohteen. He istahtivat lattialle ja katselivat kättensä jälkeä. Huoneeseen laskeutui rauhallinen ja taianomainen tunne, juuri sellainen, joka saapuu vain silloin, kun joulu tekee tilaa itselleen.
Kommentit
Lähetä kommentti