Milla ja Matias istuivat pöydän ääressä askartelemassa joulukortteja. Pöydälle oli levitetty kasa värikkäitä kartonkeja, tarra-arkkeja, kimalleliimaa ja pieniä jouluisia leimasimia. Ikkunasta näkyi hiljalleen leijailevaa lunta, ja taustalla leimusi takan lämpöinen tuli. “Kenelle kirjoitetaan ensin?” Milla kysyi, pidelleen kädessään korttia, jonka hän oli juuri saanut valmiiksi. Siinä oli kultainen tähden kuva. “Kirjoitetaan mummolle”, Matias ehdotti, ”se tykkää aina, kun me tehdään jotain itse.” He kumartuivat kortin ääreen. Milla kirjoitti niin kauniilla käsialalla kuin osasi: “Rakas mummo, toivomme sinulle joulun lämpöä ja rauhaa.” Matias lisäsi loppuun vielä pienen piirretyn sydämen. Sitten he jatkoivat korttien tekoa: tädille, serkuille, ystäville ja naapurin Leenalle, joka aina toi heille omenapiirakkaa. Jokaisen kortin etupuoleen he askartelivat erilaisen kuvan. “Tämä menee Emmalle”, sanoi Matias esitellen tyytyväisenä tekemäänsä korttia, jossa oli lumiukon kuva. “Voiko tähän kirjoittaa: Iloista joulua ja paljon hymyjä?” Matias pohti. “Totta kai”, Milla vastasi, “se on kaunis toivotus.” Korttien teko jatkui kuin pieni jouluinen työpaja. Kun viimeinenkin kortti oli valmis, sisarukset istuivat hetken hiljaa ja katselivat työnsä jälkeä. Pöydälle oli syntynyt värikäs pino kortteja, täynnä toivotuksia, naurua ja sydämiä. “Mitä luulet, tuleeko näistä hyvä mieli kaikille?” Milla kysyi. “Varmasti”, Matias vastasi, ”kun me tehtiin näihin pieni pala meitä.” He sitoivat kortit pinoiksi punaisella nauhalla ja veivät ne eteisen pöydälle valmiiksi postiin vietäväksi. Ulkona lumi peitti maan pehmeään valkeuteen, ja sisällä leijui lämmin tunne siitä, että joulu oli taas askeleen lähempänä.
Kommentit
Lähetä kommentti