Milla ja Matias seisoivat olohuoneessa suuren pahvilaatikon äärellä. Laatikon kannessa luki tutulla käsialalla: “Joulukoristeet – käsittele varoen.” Isä kantoi kuusen sisälle, ravisteli siitä kevyesti lumet pois ja asetti sen tukevasti kuusenjalkaan. Huoneeseen tulvahti raikas ja tunnelmallinen tuoksu. “Laitetaanko ensin valot?” Matias kysyi innostuneena. “Tottakai”, Milla hymyili. Hän selvitti varovasti kirkkaiden valojen nauhan, ja yhdessä he kiersivät sen kuusen ympärille. He sytyttivät valot ja näytti siltä, kuin kuusi olisi herännyt eloon. Seuraavaksi he avasivat koristepussit. Jokaisella koristeella oli oma tarinansa: punainen pallo, jonka Milla oli saanut päiväkodista; pieni puinen poro, jonka Matias oli maalannut viime jouluna; hopeinen tähti, joka oli kuulunut heidän mummolleen. “Muistatko, kun tämä tippui kerran ja meni melkein rikki?” Matias kysyi nostaessaan esiin vanhan kullanvärisen pallon. “Muistan, ja sinä melkein itkit”, Milla nauroi lempeästi, “mutta onneksi äiti korjasi sen.” Kun kuusi oli valmis, he istuivat sohvalle ja katselivat sitä hetken hiljaa. Valot välkkyivät kuin pienet tähdet, jotka olivat muuttaneet heidän kotiinsa. “Se on meidän näköinen”, Matias sanoi tyytyväisenä. “Joo”, Milla nyökkäsi, “siinä on kaikki tärkeät muistot.” Isä sammutti muut valot, ja koko huone jäi kuusen hehkun varaan. Lapset vetivät viltin jalkojensa päälle, ja hetken ajan tuntui siltä, että joulu oli laskeutunut heidän ympärilleen – pehmeänä, lämpimänä ja kuiskaten: ”Täällä minä olen.”
Kommentit
Lähetä kommentti