Piha oli hämärtyvässä iltapäivässä lumisateen jäljiltä aivan kuin suuri, valkea kangas, joka odotti jotain erityistä. Milla ja Matias kipittivät ulos äidin perässä, kantaen käsiensä välissä suurta laatikkoa, jossa oli värikkäitä jouluvaloja sekä kaunis metallinen lyhty, joka helisi heidän liikkuessaan. “Tänään tehdään meidän pihasta koko kadun jouluisin”, äiti ilmoitti ja avasi laatikon kannen. “Ja ripustetaan lyhtykin siihen vanhaan koivuun!” Matias muistutti silmät innosta loistaen. “Juuri niin”, äiti hymyili, “se tuo tähän pimeään iltaan lisää taikaa.” Äiti pyysi lapsia ensin selvittämään valot suoriksi. He tarttuivat kumpikin omasta päästä johtoa, mutta hetken kuluttua johdon keskelle syntyi solmu, joka muistutti enemmän lumista spiraalia kuin jouluvaloköynnöstä. “Nämä valot yrittävät tanssia”, Milla nauroi. “Annahan kun autan”, äiti sanoi ja selvitti johdon lempeästi ja kärsivällisesti. Kun valoköynnökset olivat vihdoin suorina, he alkoivat ripustaa niitä paikoilleen. Milla asetteli lamput pienen pihakuusen oksille. Kun kuusi oli valmis, he siirtyivät koivun luo. Äiti ojensi Matiakselle metallisen lyhdyn, jonka sisällä oli kynttilä. Matias kiipesi varovasti jakkaralle ja asetti lyhdyn paikoilleen. Se jäi roikkumaan puun oksalle kauniisti ja kevyesti heilahdellen. Äiti asetteli vielä viimeisen valoköynnöksen piha-aitaan ja astui sitten taaksepäin katsomaan kokonaisuutta. “Valmiina testiin?” äiti kysyi. “Valmiina!” lapset vastasivat yhteen ääneen. Äiti painoi katkaisijaa ja koko piha syttyi loistoon. “Oih…”, Milla huokaisi, “näyttää ihan joululta.” Äiti hymyili ja veti lapset kainaloihinsa. He katselivat hetken hiljaa. Valot heijastuivat pihan lumisista puista ja pensasaidasta niin kauniisti, että tuntui kuin koko maailma olisi pysähtynyt nauttimaan siitä valoisasta joulun tunnelmasta, jonka he olivat yhdessä luoneet.
Kommentit
Lähetä kommentti