Keittiössä tuoksui vasta paistetut piparit, ja ikkunan takana leijui hiljainen, pehmeä lumisade. Milla ja Matias olivat levittäneet ison pinon lautapelejä keittiön pöydän ääreen. “No niin”, isä sanoi hieraisten käsiään yhteen, ”mikä peli pelataan tänään?” “Tämä!” Matias hihkaisi ja nosti esiin vanhan, kulmista hieman kuluneen suosikin, jota he pelasivat joka joulun alla. “Minä aion voittaa tällä kertaa”, Matias ilmoitti itsevarmana. “Et ainakaan petkuttamalla!” Milla nauroi ja napautti veljeään kevyesti kyynärpäällä. He levittivät pelin osat pöydälle, ja Matias sekoitti kortit niin perusteellisesti, että äiti pudisteli päätään. “Ovatko ne nyt varmasti sekaisin?” hän naurahti. “Jep, sekoitus on taitolaji”, Matias totesi tyytyväisenä. Milla sai aloittaa pelin. Hän heitti noppaa, joka kierähti pitkin pöytää ja pysähtyi vitoseen. “Jes!” Milla hihkaisi voitonriemuisesti ja siirsi nappulansa pitkän matkan eteenpäin. Matias heitti seuraavaksi — hän sai vain ykkösen. “Ei! Tämä noppa on varmaan rikki”, hän tuhahti. ”Nopanheittokin on taitolaji”, isä kiusoitteli. Peli jatkui, ja pöydässä raikui nauru. Kun peli tuli päätökseen, Matias voitti kuin ihmeen kaupalla. Koska tunnelma oli niin lämmin ja hauska, he päättivät pelata vielä yhden pelin. Keittiön valot hehkuivat pehmeästi, kaakao höyrysi, ja joulumusiikki soi hiljaa taustalla. Kun he lopulta keräsivät pelit kasaan, Milla huokaisi tyytyväisenä: “Tämä oli paras peli-ilta pitkään aikaan.” “Ja paras tapa odottaa joulua”, Matias lisäsi. Äiti laski kätensä heidän olkapäilleen. “Juuri tällaiset hetket tekevät joulusta erityisen.” Ja niin koko perhe jäi vielä hetkeksi keittiön pöydän ääreen, juttelemaan ja nauramaan, kuin he eivät olisi halunneet illan päättyvän lainkaan.
Kommentit
Lähetä kommentti