Kaupungin joulumarkkinat loistivat iltahämärässä kuin satumainen kylä. Torille oli pystytetty puisia kojuja, joiden katoista roikkui havuja ja valosarjoja, ja ilmassa tuoksui jouluinen lupaus. Milla ja Matias pitelivät äitiä ja isää käsistä kiinni, etteivät katoaisi ihmisvilinään. “Vau, katso noita!” Matias osoitti kohti kuusikojusta riippuvia käsintehtyjä koristeita. Pienet puutontut hymyilivät heille riviin asetettuina, kuin tietäen, että joku heistä päätyisi pian kuusen oksalle. Mutta Milla oli jo huomannut jotain muuta. “Glögikoju!” hän hihkaisi. He kävelivät kohti punaista kojua, jonka sisällä höyry nousi suurista kattiloista kuin talvinen taikapilvi. Myyjä hymyili leveästi ja ojensi heille kaikille omat mukit, jotka lämmittivät sormia kuin pienet taskuun piilotetut nuotiot. Milla nosti mukin varovasti huulilleen. “Ah, se maistuu ihan joululta.” Matias puhalteli juomaansa niin kovaa, että höyry heilui hänen kasvojensa edessä. “Kuumaa, mutta tosi hyvää!” hän sanoi maistettuaan omaansa. He kävelivät markkinoilla glögimukit käsissään, katsellen valosarjojen välkehdintää, kuunnellen joululauluja ja pysähdellen välillä ihastelemaan käsityöläisten teoksia. “Minä rakastan joulumarkkinoita”, Milla sanoi hiljaa. “Niin minäkin”, Matias nyökkäsi, “täällä on kuin sadussa.” Ennen kotiinlähtöä Matias löysi eräästä kojusta pienen, punalakkisen tontun, joka piteli käsissään puista sydäntä. “Voidaanko ostaa yksi tonttu?” hän kysyi. “Voidaanhan me”, isä hymyili. “Tämä menee meidän huoneeseen. Se muistuttaa meitä tästä päivästä”, Milla totesi. Kotimatkalla Milla ja Matias kävelivät vieretysten, tonttu turvallisesti paperipussissa. “Minusta joulussa parasta on tämä”, Milla sanoi. “Mikä?” Matias kysyi. “Tunne, että kaikki on vähän taianomaista”, Milla vastasi. Matias nyökkäsi. “Ja glögi”, hän lisäsi virnistäen.
Kommentit
Lähetä kommentti